Naisvoimaa suurlähetystössä

Minulla oli suuri ilo saada puhua Ranskan suomalaisen seurakunnan järjestämässä ensimmäisessä Naisfoorumissa neljän upean puhujan kanssa Suomen Ranskan-suurlähetystössä perjantaina 4.10.2013. Kiitokset professori Tuula Laakkoselle, asianajaja Kirsi Mäkelä-Dantzerille, viestintävalmentaja Katja Ingmanille sekä arkkitehti Päivi Kaltille!

Puheenvuorot käsittelivät hienosti ulkosuomalaisuutta, suomalaisen naisen elämää Ranskassa, kulttuurieroja, niiden raivostuttavaa rikkautta ja huvittavuuttakin. Erityisesti Tuula Laakkosen esitys suomalaisesta mytologiasta ja Kalevalan naisista teki minuun suuren vaikutuksen.

Mitä pidempään ulkomailla asun, sitä selkeämmin tunnen, että kyse on paljon suuremmasta haasteesta kuin moni kotimaassa ymmärtääkään. Kun ikään kuin putoaa kahden maan väliin ja joutuu taistelemaan kulttuurisokkia vastaan myös omassa kotimaassaan, voi olo olla välillä hyvinkin hämmentynyt. Olen käsitellyt tätä aihetta mm. romaanissani Kotimatka (Otava, 2009).
Naisfoorumin kaltaiset kokoontumiset luovat vahvaa yhteishenkeä ulkosuomalaisten kesken, hetken tuntee olevansa kotona – juuri siinä oikeassa pisteessä Suomen ja Ranskan välissä, missä ei tarvitse selittää kenellekään mitään. Täällä kaikki tietävät, millaista on yrittää päästä eroon oudosta korostuksesta ranskan kielessä ja samalla ihmetellä suomen kielen muuttumista ja uudissanoja kotimaassa. Tai olla yhtä kotonaan saunaillassa järven rannalla Savonlinnassa kuin perjantain aperitiivilla poskisuukkokavereiden kanssa Pariisissa.

Puhuin illassa otsikolla Oikeassa paikassa oikeaan aikaan, käsittelin ajatuksia ulkosuomalaisuudesta ja luovasta työstä.
Uskon, että molemmat – sekä ulkomailla asuminen että luova työ – vaativat tietynlaisen häpeän kohtaamista ja voittamista; on uskallettava olla oma itsensä, paljastaa haavoittuvuutensa ja epätäydellisyytensä, jotta voi saada aidon yhteyden muihin: lukijoihin tai vieraasta kulttuurista tuleviin ystäviin.
Radikaalina vetona vedin puheenvuoroni lopuksi kuulijoille myös pienen meditaation! Se tuntui jännittävältä, mutta näytti toimivan varsin hyvin. Meditaatio on ollut minulle itselleni hyvin tärkeä keino päästä eroon turhasta itsekritiikistä ja häpeästä, ja oli hienoa saada jakaa pieni välähdys siitä muiden kanssa.

Valoisaa viikonloppua kaikille.
WP_001794

WP_001802

WP_001791

WP_001789

WP_001809

WP_001799,